Tienaa lisäansioita helposti

Lisäansioiden tienaaminen on nykyisin monelle arkipäivää. Kakkostyön avulla voidaan nauttia rahaa vievistä vapaa-ajan harrastuksista ja toteuttaa unelmia, jotka olisivat ehkä mahdottomia ilman lisätuloja. Lisätyö tulee kysymykseen myös vaihtuvissa tilanteissa, kun tarve rahalle kasvaa. Niitä ovat esimerkiksi yllättävät kulut, muutokset omassa elämässä tai haave, jonka on aina halunnut toteuttaa.

revenue_328216631Omat rajat

Lisäansioista haaveilevan tulee miettiä omia mahdollisuuksia taitojen ja ajankäytön suhteen. Kuinka paljon päätyö joustaa ja miten paljon toiseen työhön on mahdollista uhrata aikaa? Jos päätyö on etätyön tyyppistä, voi toinen työ olla aikatauluihin sovittua osa-aikaista toimintaa. On kuitenkin hyvä muistaa oman jaksamisen rajat, sillä itseään ei kannata vetää täysin piippuun. Monelle toiseksi toimeksi sopiikin etätyö, jota on mahdollista tehdä kotoa käsin omien aikataulujen puitteissa. Lisätulot tulevat monelle nykyisin tarpeeseen.
Parhaimmillaan työ on harrastus

nettikasinovertailu-infoMiellyttävin tapa tienata lisärahaa on tehdä se harrastuksen kautta. Moni pelaa nykyisin viihdykkeenä netin kautta pelejä. Pelaaminen on hauskaa viihdettä, sillä sen kautta on mahdollista voittaa. Kannattaa siis tutustua hyvin eri nettikasinoiden tarjouksiin ja bonuksiin, jolloin ilmaisista kierroksista ja eduista voi voittaa ilmaisella rahalla kunnon potin. Esimerkiksi Nettikasinovertailu.info listaa ajankohtaiset bonukset, joiden avulla voi pelata edullisesti. Päätyön ohella on antoisinta tehdä lisäansioita, kun sitä tekee hymyssä suin.

Erilaiset harrastuslajit, joiden valmennustoiminta on aktiivista, ovat loistavia lisäansioiden paikkoja. Laskuvarjohyppy, laskettelu, aerobic ja muu itselleen tärkeä harrastuslaji tarjoavat innostuneelle harrastajalle mahdollisuudet kouluttaa itseään valmennustasolle asti. Itselle rakasta harrastusta tekee mielellään, ja siitä saatujen tulojen ansaitseminen käy melkein huomaamatta.

Lisätyö tarkoittaa lisätunteja

Lisäansioiden ansaitsijoista tutuiksi ovat tulleet viime aikoina lehdissäkin esillä olleet bloggaajat, joista kuitenkin vain harva elättää itseään työllään. Suurimmalle osalle bloggaajista työ on osa-aikaista lisätulojen hankintaa päätyön ohella. Bloggaaminen hoituu itse järjestetyn aikataulun mukaisesti. Tosin monilla se vaatii töiden hoitamista joskus iltamyöhällä tai pitkän työpäivän jälkeen.

Bloggaamisen lisäksi myös monet muut kirjoittamiseen liittyvät työt ovat hyviä lisätulojen lähteitä, jos alalle löytyy intohimoa ja erikoistaitoa. Monet graafikot, kääntäjät, tulkit ja sisällöntuottajat työskentelevät pitkiä tunteja päätöiden loputtua. Syitä saattavat olla pitkäaikaisen unelman toteuttaminen lomamatkasta, lapsen pääsy haluamaansa harrastukseen tai rahaa vaativan haaveen toteuttaminen.